perjantai 7. elokuuta 2009

Näkymää lasten- ja työhuoneesta ja kilpailu


Lupailin joitain kuvia kotimme pienistä muutoksista, joten tässä niitä tulee.

Tämä ensimmäinen kuva on lastenhuoneesta.



Raahaamalla yhden hyllykön pois, mahdollistimme sänkyjen vaihdot keskenään. Tuli huomattavasti tilavamman näköistä, kun pojan pikkuparvi ei enää ole osittain ikkunan edessä ja pääty heti oviaukon kohdalla. Ikkunalauta on uusi juttu ja lapset olivat mielissään saadessaan omat vanhatpojat - poika autokuskiksi ja tyttö kääpiöruukkuun. Ikkunan alla on matala, miehen vuosia sitten valmistama, "hyllykkö" johon sopi mukavasti lastenkirjat ja päälle voi laittaa vielä esim. nukkekodin.

Sitten näkymää työhuoneen ovelta.



Silmä lepää huomattavasti paremmin kuin silloin, kun tällä seinällä oli vielä akvaario ja työpiste. Nyt täytyy mennä sisälle huoneeseen, jotta näkee ruman työnurkkauksen. Hankin senkille pari uutta kiinanruusua, joille toivon kasvunsäätelyaineista huolimatta pitkää ikää.

Vielä yksi kuva tuosta taulusta, joka on työhuoneen seinällä.



Taulu on minulle todella rakas, koska se oli lapsuuteni kodissa ja se on oikeastaan ainoita muistoja edesmenneestä kummisedästäni. Muistan lapsena katselleeni taulua pitkään ja miettineeni, että mitähän se esittää. Nyt jo asian tiedän, mutta panenpa teidät arvaamaan. Lähetän palkinnoksi ensimmäisenä oikein vastanneelle parit käsintehdyt perhoset. Tutut, joille asia on paljastettu, eivät saa osallistua kisaan!!!

5 kommenttia:

Pami kirjoitti...

Taulusi esittää jotakin "lippalakkipäistä" miestä, joten arvaan konduktööri tai junankuljettajaa tai linja-autonkuljettajaa. TAi sitten se on aivan jotain muuta. Saako arvata useamman kerran...? :-)

nirppu kirjoitti...

Kyllä se sitä jotain muuta esittää. Voi arvailla useammankin kerran.

PikkuBertta kirjoitti...

minun veikkaus:kukan sipuli,josta kasvaa symboolisesti vaakakuppi,jossa uuden alun siemen.

Äipän touhut kirjoitti...

Arvoituksellinen taulu. Mieleeni tuli elämänliekki. On jotenkin ihana asia. että lapsuudesta tai menneisyydestä on jotain muistoja

nirppu kirjoitti...

Oikeaa vastausta ei ole vielä tullut, mutta todella ihania arvauksia. Oikein itsekin pitää uudelleen katsoa taulua teidän silmin nähtynä. Todella avartava kokemus tämä on ollut, vaikkei oikeaa vastausta löytyisikään.