torstai 6. toukokuuta 2010

Enkeleitä

Meillä lienee mieheni kanssa jonkinasteinen heikkous, mitä tulee enkelipatsaisiin.
Olimme eilen vähän ostoksilla ja autolle mennessämme totesin, että käydäänkö vielä tuolla puutarhamyymälässä.
Olen luvannut itselleni, että kasvien suhteen kuljen tänä kesänä ns. laput silmillä, mutta ainahan sitä kuitenkin voi käydä vähän vilkaisemassa...
Huomasimme mieheni kanssa tämän seinälle kiinnitettävän enkelipatsaan ja molemmille tuli heti sama ajatus.
Ei tarvitse varmaan erikseen kertoa, ostettiinko se patsas...
Jälkikäteen molemmat oli sitä mieltä, että minähän sen sanoin ääneen, että tuo tulee meidän makuuhuoneen seinälle. Siellä unikkojen läheisyydessä oli se tyhjä ripustuspaikkakin jo valmiina. Alunalkaen mietimme taulua siihen, mutta kun tämä siihen naulaan laitettiin, niin voitiin vain todeta, että kyllä tämä on paljon parempi!



Sitten huomasin vielä toisen enkelipatsaan, jolle oli myös heti paikka mielessäni.
Meillähän on kodissamme tupakeittiö ja siinä rajalla, mistä sinne tullaan on sellainen pieni syvennys, joka kaipasi jotain. Ja nyt se jotain löytyi.
Tähän sai laitettua kukkaruukun, mikä mulle sopii paremmin kuin hyvin.


Laitan vielä toisen kuvan siitä makuuhuoneen patsaasta. Tämä kuva on otettu sen seinävalaisimen valossa, jolloin enkelin kasvot ovat hienosti valaistut.
Kuva ei kerro kyllä ihan kaikkea, mutta vähän siitä ajatusta, miltä se näyttää.



Nämä eivät olleet meidän ihan ensimmäiset enkelipatsaat. Silloin, kun meillä uudistettiin "olohuoneen" kalusteet, raahasin kainalossani tätä isohkoa enkeliä miehelleni näytille ja olin aivan varma, että minut tyrmätään heti.

Yllätyksekseni mies oli kuitenkin sitä mieltä, että "joo, toihan kävis siihen hyvin".

No, näiden eilisten patsashankintojen jälkeen on taas varmaan parempi pitää suu supussa myymälöissä, ettei tämä homma käänny sellaiseksi, että onpa kiva patsas ja kotona ihmetellään, mihinkäs tämä tyyliin sadas patsas laitetaan...
Toistaiseksi tämä homma on onneks toiminut toisinpäin.

3 kommenttia:

malla kirjoitti...

onpa ihana tuo seinäpatsas!tosi kaunis.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania patsaita mäkin haluun tollasen tai vaikka molemmat oli niin jotenkin tosi hienoja. Kerro heti mistä ostit ja jäkö sinne ees enää niitä :)

T: Mari P.

nirppu kirjoitti...

Ihan löytyi tuolta paikallisen tokmannin puutarhamyymälästä.

Noita kukkatolppajuttuja ainakin sinne jäi. Sitä löytyi myös toista hieman erilaista, jossa enkeli oli tolpan oikealla puolella.

Seinäenkeliä jäi mallikappale, mutta myyjä kuului sanovan, että niitä tulee vielä lisää.