torstai 18. elokuuta 2011

Kukkivia huonekasveja

Näin se aika vierähtää, kun töihin lähtee.
Yli viikko on kulunut siitä, kun viimeksi päivitin blogiani.
Nyt alkaa työrytmi löytyä ja hommat on saatu sen verran alkuun, että jaksaa/ehtii vähän muitakin juttuja miettiä.
Toisaalta on ollut ihan kivaakin töissä, kun on hienot remontoidut tilat ja uutta tekniikkaa käytössä :)
Mutta se työhommista...

Kuvailin äsken vähän noita tällä hetkellä kukkivia huonekasveja.
Joukossa on myös sellaisia kukkijoita, joiden kuvia blogissani ei ole aiemmin ollut.

Sain keväällä chiritan taimen ja nyt se on kukassa.
Lehti on kuin saintpauliassa, mutta kukka vähän kuin minikokoinen soilikki.



Ehdottomasti tämän kesän ahkerin kukkija meillä on ollut sinikohtalonköynnös.



Chiritan kanssa samaan aikaan sain pistokkaita tällaisesta kasvista.

Kyseessä on onnenkävyn keltavihreä muunnos (suojuslehdet).
Varsinaiset kukat ovat tuollaisia violetteja.

Viimeisenä kukkii maljaköynnös - nyt siis sisälle tuotuna.

En pitänyt sitä hallanvaaraan asti ulkona ja halusin sen tottuvan sisäilmaan hyvissä ajoin ennen talvea.


Mukavaa loppuviikkoa Sinulle!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaunista!!
Löysinpä kivan blogin, jota seurata:)
t. Ulla

nirppu kirjoitti...

Hei Ulla ja Tervetuloa! Toivottavasti viihdyt blogissani :)

Prusiluska kirjoitti...

Hurmaavia kukkia ja eksoottisia kasveja.

nirppu kirjoitti...

Kiitos! Minä taidan tykätä tällaisista, ei niin tavallisista, huonekasveista :)