lauantai 28. maaliskuuta 2015

Rukoilevat kädet

Auringonpimennyksen katselu oli menestys.
Oli hienoa olla nuorten kanssa tätä harvinaista ilmiötä todistamassa.
Hyvää kuvaa en onnistunut ottamaan, mutta iloitsin niistä hienoista kuvista, joita muut saivat.

Jälleen yksi pidempiaikainen projekti valmistui.
Seinälleni pääsi praying hands illuusio.



tiistai 17. maaliskuuta 2015

Huurre huivi

Päätin käyttää loput huurre -langasta johonkin muuhun kuin tunikaan, vaikka tyttäreni olisi sellaisen halunnutkin.
Nyppyyntymisongelma oli se, miksi tähän päädyin.
Huivista tuli kuitenkin kiva.
Tein sen vain 49 silmukkaa leveänä, jotta yksi kerä riitti tähän.
Kiva huivi tuli :)

Perusohje huiviin löytyy täältä.



Jännityksellä odottelen perjantaita ja toivon, että aurinko näkyy - perjantaina on nimittäin auringonpimennys (lähes 90%) keskellä päivää.
Olemme hankkineet hitsauslaseja din 14 turvaluokituksella, ja niillä pitäisi olla ihan turvallista katsella aurinkoa pieniä hetkiä.
Kerron teille myöhemmin, kuinka pimennyksen katselu onnistui :)

 

torstai 12. maaliskuuta 2015

Kissalapaset Rakkaat Rasat -mallistosta



Sain vihdoin valmiiksi rakkaat rasat sarjan kissalapaset.
Työkaverini toi minulle syksyisiltä käsityömessuilta tekemispaketin, jossa oli mukana ihanat lilasävyiset ja mustat langat lapasiin ja ohje.

Tämä oli saman tyyppinen paketti kuin aiemmin tekemäni kettulapaset ja vielä olis ne pöllötkin aivan ihanat.
Ainut kohta, minkä varmaan seuraaviin lapasiin toteutan eri lailla on tuo aloitusreuna.
Näissä tein sen nurjana niin kuin ohjeessa neuvottiin, mutta jonkinlainen pieni joustinreuna saattaisi toimia ainakin minulla paremmin.   
No, kyllä ne näinkin käsiä lämmittää :)






maanantai 2. maaliskuuta 2015

Kissalapaset ja toukkasukka

Olen pärjäillyt ranteitteni kanssa paremmin.
Olen pystynyt nukkumaankin ilman tukia ja sormetkaan eivät ole pahemmin puutuneet.
Tauot neuloessa ja venyttelyt lienevät hyväksi.

Tein toiset onteloneuleiset kissalapaset fabel-langasta.
Puikkokoko näissä oli 2.5 mm.



Tein lahjaksi tutun masuasukille toukkasukan.
Lankana käytin novitan pehmoista onni-lankaa.
Ideoita silmukkamääriin ja mittoihin otin täältä.
4 mm:n pyöröpuikko oli käytössä, vaikka onni-langassa suositus on 4.5 mm.
Ihan kiva tätä oli neuloa näilläkin puikoilla.

Tulitikkuaski antaa suuntaa, minkäkokoisesta sukasta on kysymys :)



Mukavaa alkanutta viikkoa!