Rapukuulumisia

Kaksi sinirapuvauvaa (poikia) on jo muuttanut uuteen kotiin ja ainakin kaksi (tyttö ja poika) on varattu ja noudetaan lähiaikoina.

Mua harmittaa tällä hetkellä sinirapujen pidon ongelmakohdat.
Poikasten isä kuoli tässä jokin aika sitten ja Mantalla on selvästikin liikaa aikaa keksiä kaikenlaista pahaa.
Punaiset lumpeet tuhottiin Ukon kanssa yhteistuumin jo aiemmin, muutkin kasvit ovat kärsineet ja kaloja on "kadonnut".
Myöskään pienet kotilot mm. petokotilot eivät saa altaassani elinmahdollisuuksia (ne olis hyödyllisiä pohjan möyhentäjiä).
Tällä hetkellä mietin, kun pitäis taas pienestä ravusta alkaa uutta ukkoa kasvattamaan, että antaako olla - Mantankaan elinpäivistä, kun ei ole takeita.
Ikää sillä alkaa olemaan jo pari vuotta, mikä on useimmilla siniravuilla jo ehtoopuolella.
Hauskaakin on sinirapuja ollut altaassa pitää ja kasvattaa, joten pienet vastoinkäymiset mm. lumpeen syönnit ne ovat aina saaneet anteeksi, mutta nyt kun taas pitäis aloittaa alusta, niin ei oikein huvita...

Pikkuiset kasvavat...

Sinirapulapset kasvavat vauhdilla.


Enää niitä ei tarvitse altaasta etsiä aivan suurennuslasin kanssa ja ruoka houkuttelee siniravut nopeasti esiin piiloista.

Ruoka maistuu ja silloin myös kasvu on nopeaa...

Kahden-kolmen sentin välillä noiden koko taitaa olla...

Lapsosia löytyy altaasta kaikkiaan viisi kappaletta, mutta yhteiskuvaa näistä ei kannata odottaa.

Muksaa viikkoa Sinulle!

Köpötteleviä rapusia

Pikkurapuja näkyi tänä aamuna valojen syttymisen jälkeen toistakymmentä köpöttelemässä.
Parista nappasin kuvan.

Kokoa voi arvioida, kun vertaa vieressä olevaan 5 cm:n kokoiseen katinkultamonniin.

Pikkuiset omillaan...

Eipä se sinirapuemo niitä poikasiaan kauan vahtinut.
Seuraavana aamuna kuoriutuneet poikaset olivat jo lähteneet pähkinänkuoresta omille teilleen.
Vielä en emoa kuitenkaan pois pienestä altaasta siirtänyt, koska emon pyrstönalus ei ollut vieläkään täysin tyhjä.
Äsken nappasin yhdestä pikkuisesta kuvan.
Kokoa rapuvauvalla oli n. 5 mm .

Levollista viikonloppua toivotellen!

Sinirapujen perhe-elämää

En ole tainnutkaan kertoa, että siniraputyttöni Manta on jo jonkin aikaa kantanut munia.
Viime ajat se on viettänyt täysin kookospähkinänkuoren sisällä.
Tänä aamuna huomasin, että yksi rusokirjoahven oli vähän turhankin kiinnostunut ravun piilopaikasta - päättelin, että nyt siellä on niitä poikasia, joita kirjoahvenet sitten syövät hyvällä ruokahalulla.
Aiemmasta poikueesta vain kaksi poikasta, on onnistunut selviytymään niin isoksi, että olen saanut luovuttaa ne uuteen kotiin.
Tein päätöksen - Manta kuorineen ja lapsineen saa muuttaa pienempään altaaseen turvaan ahneilta kirjoahvenilta.
Tuo piilo oli kyllä erinomaisen helppo siirtää ja nyt se on sijoitettu vielä niin, että pääsin kuvaamaan, mitä kuorensisällä tapahtuu. Tässä muutamia kuvia...

Ensimmäisessä kuvassa on lapsiaan vahtiva sinirapu (Procambarus alleni) ja pienokaisia.

Toisessa kuvassa näkyy emon pyrstönalus. Siellä on edelleen paljon pikkuisia...

Viimeisessä kuvassa on pienokaisia.
Vielä ollaan niin vauvoja, että jaloillekaan eivät ole kaikki päässeet...

Nämä kuvat ovat muuten aika harvinaista herkkua.
Netistä löytyy aika vähänlaisesti kuvia vastakuoriutuneista siniravuista...

Selviytyjä

Tänä aamuna hihkaisin innosta siinä määrin, että muu perhe taisi vähän pelästyä.
Hihkumisen aiheutti pikkuinen sinirapu, jonka hoksasin altaassa.
Taitaa olla siellä ainoa pikkuinen, sitkeä sissi, joka on selvinnyt kirjoahvenien ym. vaaroista huolimatta.
Nyt kaveri oli jo niin iso, ettei sitä enää kukaan ainakaan syö.
Minä heti miettimään, että pitääköhän sille etsiä hetken päästä uusi koti, mutta tämähän ei lapsille käy, vaan "sissin" pitää kuulema jäädä meille.
No, täytyy katsoa...
Sain jonkinlaisen kuvan pikkuisesta.

Vertailukohtana etualalla tulisukarapu, joka on kooltaan n. 2.5 cm.

Rapujuttuja ja lapsen suusta

Saatiin viime viikolla todistaa isännän kanssa sinirapujen parittelua. Ihan etulasin tuntumassa olivat keskellä "kirkasta" (akvaariossa valot) päivää. Lapsia ei pyydetty paikalle tapahtumaa todistamaan. Kuitenkin myöhemmin totesin lapsille, että taitaa tulla pian meille pikkurapuja. "Ai, ne synnyttää pikkurapuja", tänään 3 v 11 kk vanha tytär totesi innoissaan. Minä aloin selittää, että eivät ne oikeastaan synnytä, vaan munivat vähän niinkuin linnut. "Ei siellä linnunpesässä mitään rapuja ole", kuului tyttären närkästynyt kommentti.

Lemmikkinä sinirapu

Siniravuista on tullut meidän perheen lasten lemmikkejä. "Voi, kuinka söpö", kuului yksikin päivä vajaa nelivuotiaan neitokaisen suusta. Oikein on lapsilla kisa, kumpi saa tiputtaa ravuille ruokaa. Toisaalta ymmärrän lapsukaisia hyvin - onhan se aika erikoinen näky, kun jo aika suurehko rapu kiipeää etulasia vasten ja kerjää ruokaa. Tässä pari huonohkoa kännykkäkuvaa Manta -ravusta, joka on vaihtanut taas viime yönä kuorta, joten kokoa on tullut jälleen lisää.

"Eikö se alkais oleen jo ruoka-aika?"

"No, tuleeko sitä ruokaa?"

Noin päivää ennen kuorenvaihtoa ja myös n. päivän sen jälkeen, rapu ei tule syömään näkysälle, joten vielä en osaa sanoa, kuinka kookas Manta nyt on. Yritän napsia siitä uusia kuvia, kunhan se taas saapuu ruokaansa vaatimaan.

Manta on muuten jo kaksinkertainen leski. Aikaisemmin esitelty Ukko ei sekään elänyt kuin vajaa kaksi viikkoa altaassamme. Pidinkin tuossa aiemmin otetussa kuvassa huonona merkkinä tuota vaaleanpunaista sävyä, joka siinä ravussa näkyi. Myöskin sininen väri oli siinä omituisen haalea. Luultavasti ei siis ihan terve yksilö ollut kyseessä.

Mantalla on kuitenkin nyt kolmas mies. Sain siitä hyvitystäkin, koska samasta paikasta noudettu ensimmäinen ukko kuoli siihen siirtostressiin vuorokauden kuluessa. Tämä kolmas ukko on ollut tuolla nyt reilut kaksi viikkoa ja on vaikuttanut ihan pirteältä tapaukselta. Toinen saksi siltä oli katkennut jo meille tullessa, mutta kuorenvaihdon yhteydessä toinen puoli siitä oli jo tullut vähän takaisin. Seuraavan vaihdon jälkeen, se on varmaan ihan kunnossa jo.

Ukko välttelee Mantaa vielä toistaiseksi, joten pikkurapuja ei ole vielä tulossa. Se välttely onkin varmaan ihan järkevää toimintaa, koska kokoero näiden kahden välillä on vielä aika suuri. Manta saattaisikin vahingoittaa liian läheiseksi tungettelevaa pikkupoikaa... No, eiköhän se siitä, kun Mantan kasvu kuitenkin pian alkaa hidastumaan.

Tällaisia rapujuttuja tällä kertaa. Mukavat viikonloput jo toivottelinkin edellisessä postauksessa, mutta toistetaan ne nyt vielä eli mukavaa viikonloppua toivotellen

Rapu on kaveri ei sapuska

Kuten jo otsikko ilmaisee, omistan tämän postauksen siniravuilleni Mantalle ja Ukolle. Nämä ovat lyhyen tuttavuuden perusteella osoittautuneet mitä veikeämmiksi tapauksiksi. Nyt, kun molemmat ovat jo kotiutuneet altaaseeni, niin ne liikuskelevat rohkeasti esillä myös päiväsaikaan ja ruokapalat katoavat suihin reippaalla tahdilla. Niin ne ruokapalat - kun niitä pohjalle tipauttaa, niin ei kovin kauan mene, kun rapu on paikalla ja ottaa aivan kuin syliin ruoat saksien taakse (suuhan sijaitsee siellä seudulla). Rapu peruuttaa sen jälkeen hivenen syrjemmälle, jotta saisi nauttia herkkunsa kenenkään häiritsemättä. Sakset ovat hyvät työkalut sen lisäksi, että niillä voi säikäyttää liian lähelle tulevat kalat kauemmaksi. Usein näkee, kuinka rapu siirtelee saksillaan pieniä kiviä ja toisaalta työntää niillä lanan tavoin soraa ja hiekkaa - eihän sitä tiedä, vaikka jotain herkkuja löytyisi vielä lisää. Nämä epelit ovatkin melkoisia suursyömäreitä ja kasvuvauhtikin on ollut sen mukainen.

Tässä kuvassa Manta, jonka kuva oli tuolla aiemmin pussin läpi kuvattuna.



Meille tullessaan Manta oli ehkä n. 6 cm pitkä (ilman saksia) ja nyt neitokaisella on kokoa ainakin 7 cm, joten aika iso tyttö se jo on, mutta kasvaa vieläkin.

Tässä kuvassa on Ukko.



Ukko on vielä pieni poika. Kokoa sillä on ilman saksia n. 5 cm.

Molemmat ovat vaihtaneet meillä jo ainakin kerran kuorta. Mantan epäilen vaihtaneen sen jo toisenkin kerran. Jos kuvia tarkkaan katsoo, voi huomata, että molemmat ovat menettäneet yhden jalan. Ukolta se puuttui jo meille tullessaan, Mantasta en ole aivan varma, kun en sellaista asiaa silloin huomannut tarkistaa, kun se meille tuli. Ravun maailma ei moisiin puutoksiin kuitenkaan kaadu. Ukon puuttuva jalka on selvästi joka päivä vähän pidempi eli ne siis kasvavat takaisin!!!

Keskenään Manta ja Ukko ovat pärjänneet hyvin. Eivät ne kylki kyljessä touhua (tuskin tämä on ravuille edes tyypillistäkään käytöstä), mutta kumpikin touhuaa omiaan toiseen sen ihmeemmin reagoimatta. Mitään kahinoita en ole nähnyt, vaikka olen niiden nähnyt lähemmäksi toisiaankin joutuneen. Tämä siis lupaa hyvää sukupuolen tunnistuksen suhteen - ainakin kaksi koirasta voivat toisensa tappaakin.

Jotain pientä moitetta, jos antaisin rapusille, niin sen punaisen lumpeen höyhentämisen voisi lopettaa. Vielä se on kohdistunut niihin jo hieman huonoksi menneisiin lehtiin, joten niistä on ollut apuakin, mutta jos se katkominen ei lopu, niin kohta ei ole enää lehtiä lumpeessa. Tiedä sitten ovatko nuo niin kuin punainen vaate härälle, kun muut kasvit ovat saaneet olla rauhassa... Hankin niille aivan varta vasten ravuille tarkoitettua ruokaakin lisää, ettei ainakaan minkään puutoksen takia tarvitsisi mun lumpeita tuhota . No, vaikka lumme menisikin, niin ravut saa kyllä jäädä - ovat nuo sinipaidat sen verran veikeitä kavereita.

Täällä taas...

Jos vähän kirjoittelisin kuulumisia. Puutumiset ovat aivan kuin vähän alkaneet lieventyä - ehkä nuo lihakset vielä saadaan vertymään. Maanantaina pääsen taas uudelleen hierottavaksi.

Siniraputyttö sai eilen uuden kumppanin, joka ainakin tänään näytti pirteältä. Toivottavasti saankin sen kotiutumaan hyvin ja odottelen edelleen niitä sinisiä pikkurapuja jossain vaiheessa tuonne altaaseeni pohjalle köpöttelemään.

Sitten se kärsimyskukka. Jokin meni kukan aukeamisessa Andyllä pieleen, kun jäi tuollaiseksi suppuiseksi sen kukan aukeaminen eli tuon parempaa kuvaa en kukasta vielä saanut, joten jätän sen nimen taustankin vielä selostamatta.



Kuukausi on vaihtunut, joten ajatelman vuoro. Otanpa esiin tällaisen, minkä olen sellaisena viisitoistakesäisenä kirjoittanut Raamatun viimeisille tyhjille sivuille.


Minä uskon aurinkoon, vaikka se ei paista.
Minä uskon rakkauteen, vaikka en tunne sitä.
Minä uskon Jumalaan, vaikka hän on vaiti.


Nykyään kyllä koen, että nuo kaksi jälkimmäistä eivät ole elämässäni enää tuossa tilassa. Jumalakaan ei ole vaiti, vaan on hyvinkin elävästi elämässäni mukana, mutta silloin nuorena nuo asiat tuntuivat hyvinkin tuollaisilta.

Mukavaa viikonloppua toivotellen

Jotain valmista ja käsityötauko

Tällaiset vauvansukat sain eilen valmiiksi.



Viime aikoina on käsitöiden tekemistä ja muutakin elämää hankaloittaneet tuntohäiriöt käsissä. Lanka on tuntunut käsissä todella omituiselta, joten ei ole hirveästi edes huvittanut mitään tehdä. Tänään kävin fysioterapeutilla ja jumissahan ne hartiat ovat. Käsitöiden tekemistä ei suositella, ennenkuin jumitukset saadaan pois. Se tyttären paita on tosin enää parin sauman ompelemista vaille valmis, joten sen aion tässä lähipäivinä kuitenkin tehdä, mutta muuten on varmaan pakko paussia pitää...

Kurja juttu muuten sattui noiden rapujen kanssa. Se sinirapupoitsu sai jonkinlaisen siirtostressin/kuorenvaihto epäonnistui ja kuoli vuorokauden kuluttua meille saapumisestaan. Tyttörapu on tuolla edelleen ja vaihtoi tänään onnistuneesti kuortakin, joten sillä ei mitään hätää liene. Nyt vaan joudun etsiskelemään uuden poitsun tuonne, muuten ei pikkurapuja tule...

Olipas tänään hyvä päivä

Aamusella touhusimme miehen kanssa puutarhassa. Parturoimme luumupuuta ja pieni tuomi sai lähteä puutarhastamme kokonaan. Hävitysuhan alla ollut lumipalloheisi oli myös parturoitavana - nyt se on aivan kuin uusi pensas.



Kovasti toivomme, että saamme siitä kirvat nyt häädettyä, kun ei ole aivan niin tiheä.

Tällainen kasa niitä perkuujätteitä tänään kertyi...



En olekaan vielä kertonut, että mun pistokkaiden juurrutukset ovat epäonnistumassa. Kiinanruusun alku mätäni täysin ja kärsimyskukan pistokas kuivuu jälleen. Kiinanruusu ei ollut niin suuri pettymys (niitä kun mulla on), mutta tuon kärsimyskukan suhteen sormet syyhysivät edelleen. Soittelin lähimpään Plantageniin, mutta heiltäkään ei kärsimyskukkia löytynyt. Sain päähäni Keskisen kyläkaupan - saisimme viedä pojankin samalla synttäripäiväajelulle. Niinpä lähdimme matkaan...

Matkalla tuli mieleen se Kalajuttu - sieltä kun saattaisi löytyä sinirapujakin, kun hiljattain oli kuollut ne kaksi isoa siniharjarapua, joten isoja rapuja tilalle olisi ollut kiva saada. Ne saattaisivat lisääntyäkin, jos sattuisi eri sukupuolta löytämään... Menin ensin sinne ja olihan siellä niitä. Tässä kuvassa vesselit kotiutuksessa muovipussissa.



Myyjä ei ollut perehtynyt näiden sukupuolieroihin, mutta muistin, että olin kuullut saksien eroista, joten valitsin nämä (mitä niitä nyt ehti siinä tohinassa katselemaan, kun meinasivat myyjän haavista heti lähteä...). Nyt huomaa, että oikeanpuoleisella on isommat sakset ja kotialtaassa olin näkevinäni sillä myös ne koiraan paritteluväkäset ja toisella sellaisia ei ollut, joten nyt uskon, että nappiin meni tämäkin homma.

Keskisen puolella menin tietysti uteliaana kukkaosastolle ja mitä näinkään - kärsimyskukkia!! Niitä oli kolmea sorttia, joista yhdestä en tykkää ja toista lajiketta oli vain yksi (luultavasti se tavallinen) ja kolmatta oli kyllä useampia. Minä nappasin kaksi jälkimmäistä kärryyn ja miestä etsimään ja kyselemään, että kumpi otetaan. Mies sanoi, että ota molemmat ja mä tietty otin!!! Nämä kun olivat siellä todella edullisiakin.

Tämän ruukussa lukee passiflora, joten luultavasti kyseessä on se tavallinen muoto (Passiflora caerulea).



Tämän mukana oli lappu, jossa lukee Passiflora morifolia 'Andy' ja kukan kuvakin oli mukana. Oikein rehevä kasvi ja nuppujakin löytyi. Ensimmäisessä kuvassa on siis yksi nupuista.



Ihan selvää johdatusta tässä oli. Kävin nimittäin sitten vähän myöhemmin taas kukkaosastolla hakemassa vielä ruukut näille uusille kasveille, niin menin sen telineen ohi uudestaan, jossa näitä oli ollut. Jäljellä ei ollut enää sitä toistakaan kärsimyskukkaa (Andya). Vain sitä kolmatta lajiketta, jota en olisi ostanutkaan.

Meillä oli kyllä muutenkin tosi onnistunut päivä koko perheellä. Kaikki oikeastaan löytyi, mitä hakemaan lähdettiin. Poikakin oli reissusta mielissään - sai mm. nähdä monsteriauton.