perjantai 30. lokakuuta 2009

Lemmikkinä sinirapu

Siniravuista on tullut meidän perheen lasten lemmikkejä. "Voi, kuinka söpö", kuului yksikin päivä vajaa nelivuotiaan neitokaisen suusta. Oikein on lapsilla kisa, kumpi saa tiputtaa ravuille ruokaa. Toisaalta ymmärrän lapsukaisia hyvin - onhan se aika erikoinen näky, kun jo aika suurehko rapu kiipeää etulasia vasten ja kerjää ruokaa. Tässä pari huonohkoa kännykkäkuvaa Manta -ravusta, joka on vaihtanut taas viime yönä kuorta, joten kokoa on tullut jälleen lisää.

"Eikö se alkais oleen jo ruoka-aika?"


"No, tuleeko sitä ruokaa?"


Noin päivää ennen kuorenvaihtoa ja myös n. päivän sen jälkeen, rapu ei tule syömään näkysälle, joten vielä en osaa sanoa, kuinka kookas Manta nyt on. Yritän napsia siitä uusia kuvia, kunhan se taas saapuu ruokaansa vaatimaan.

Manta on muuten jo kaksinkertainen leski. Aikaisemmin esitelty Ukko ei sekään elänyt kuin vajaa kaksi viikkoa altaassamme. Pidinkin tuossa aiemmin otetussa kuvassa huonona merkkinä tuota vaaleanpunaista sävyä, joka siinä ravussa näkyi. Myöskin sininen väri oli siinä omituisen haalea. Luultavasti ei siis ihan terve yksilö ollut kyseessä.

Mantalla on kuitenkin nyt kolmas mies. Sain siitä hyvitystäkin, koska samasta paikasta noudettu ensimmäinen ukko kuoli siihen siirtostressiin vuorokauden kuluessa. Tämä kolmas ukko on ollut tuolla nyt reilut kaksi viikkoa ja on vaikuttanut ihan pirteältä tapaukselta. Toinen saksi siltä oli katkennut jo meille tullessa, mutta kuorenvaihdon yhteydessä toinen puoli siitä oli jo tullut vähän takaisin. Seuraavan vaihdon jälkeen, se on varmaan ihan kunnossa jo.

Ukko välttelee Mantaa vielä toistaiseksi, joten pikkurapuja ei ole vielä tulossa. Se välttely onkin varmaan ihan järkevää toimintaa, koska kokoero näiden kahden välillä on vielä aika suuri. Manta saattaisikin vahingoittaa liian läheiseksi tungettelevaa pikkupoikaa... No, eiköhän se siitä, kun Mantan kasvu kuitenkin pian alkaa hidastumaan.

Tällaisia rapujuttuja tällä kertaa. Mukavat viikonloput jo toivottelinkin edellisessä postauksessa, mutta toistetaan ne nyt vielä eli mukavaa viikonloppua toivotellen

Villasukat omaan jalkaan


Lidlistä ostettu pätkävärjätty lanka taipui sukiksi. Vielä lankaa on jäljellä yli 100 grammaa ja mieskin haluaa sukat samasta langasta, joten sellaiset niistä pitää sitten nikkaroida...



Tämä lanka oli oikein mukavaa neulottavaa ja se tuntui miellyttävän pehmoiselta. Aika näyttää, kuinka kulutusta kestävää lanka on.

Mukavaa viikonloppua toivotellen

maanantai 26. lokakuuta 2009

Kynsikkäät


Tänään lähti nuorelle miehelle lahjaksi eilen valmistuneet grafiitinharmaat kynsikkäät.



Tarkoitus oli tehdä nämä aikaa sitten valmiiksi, mutta jostain syystä projekti vain jäi kesken. Malli on vanhasta novitan lehdestä 4/2003 ja malli oli jo aiemmin hyväksi todettu, kun mies on joskus saanut samalla mallilla toteutetut kynsikkäät. Lankana oli siis tällä kertaa grafiitinharmaa nalle -lanka. Valokuva ei vaan ole paras mahdollinen, kun hämärissä joutuu jo noita kuvia ottamaan...

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Haaste/tunnustus


Sain tälläisen haasteen Sariltalta, Sukkasillaan-blogista. Näitäpä ei ole ennen tullutkaan saatua, joten vastattavahan sitä on.


Säännöt:

1. Laita tunnustus blogiisi.
2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.
5. Haasta viisi blogia jättämällä niihin kommentti.


NÄKÖ
Tykkään monenlaisesta kauniista ja ehkä vähän rumankin kauniista (esim. rapu). Luonto ja sen kauneus on mulle tosi tärkeä juttu. Tänäkin kesänä olen ihastellut kukkasia puutarhassa kameran kanssa kuin pieni lapsi... Maailmassa on myös niin paljon kauniita värejä, että esim. lempiväriä mulla ei ole ollenkaan. Kuitenkin värien pitää olla jonkinlaisessa tasapainossa keskenään.


KUULO
Tärkeä ja mulla aika herkkäkin aisti. Musiikki on ollut jo pienestä asti mulle tärkeä osa elämää ja on sitä edelleen. Ihanien äänien lista olisi pitkä: tuttujen ihmisten äänet, lintujen laulu, kevyt tuulen humina puiden latvoissa, veden solina pienissä puroissa...


TUNTO
Hmm, tämä on vaikein, koska tähän liittyy myös paljon ikävää: kipua, tuntohäiriöitä, puutumisia, yliherkkää tuntoa jne. Toisaalta tähän liittyy paljon ihaniakin tuntemuksia ja muistoja - vauvan pehmoinen iho, kissan pehmeä turkki, hevosen samettinen turpa, lämmin halaus, sormien lomasta kulkeva lanka yms.


HAJU
Olenko sukua koiralle? No, tuskin sentään, mutta nenäkin on tarkka, niin hyvässä kuin pahassakin. En voi käyttää kovinkaan paljon mitään hajusteellisia juttuja, kun kaikki tuntuu ottavan nenään. Luonnon tuoksut ovat ihania, kuten kielo, pioni (se suuri valkoinen), mansikka, vanilja...


MAKU
Erilaiset maut ovat ihania, niin kauan kuin ne maistuvat hyviltä minun suuhuni. Tiettyjä asioita en voi syödä, mutta syy taitaa olla enemmän hajuaistissani. Jos haju on mielestäni järkyttävä, en voi syödä esim. keitetty kaali on tällainen. Kaupassa kierrän säilykelihaesittelyt kaukaa, koska haju jo paljastaa, että sitä on tarjolla, mutta sen makuakaan en ole koskaan voinut sietää. Muuten tykkään monentyyppisistä mauista: hieman tulisista, makeista, suolaisista, rasvaisista. Oikein kun herkuttelun vauhtiin pääsen, maiskuttelen ensin esim. irtokarkkeja ja kun makeanhimo on tyydytetty, pitää saada suolaista ja sitten taas makeaa jne. Ai niin, hapan ei ole mun juttu esim. puolukat jää muiden syötäväksi.

No, siinäpä oli jotain ajatuksen virtaa aisteihin liittyen.. Haastan edelleen Pikku-Bertan Pikku-Bertta -blogista ja äipän Äipän touhut -blogista. Mikäli oikein havaitsin, he eivät ole vielä tähän haasteeseen aiemmin vastanneet.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Pikkutytön poncho


Syyslomalla tuli nikkaroitua tyttärelle lämmin poncho. Tässä jonkinlainen kuva tuotoksesta.



Lankana oli novitan isoveli -lanka ja malli löytyi suuresta käsityölehdestä nro 10/2009. Jotain pieniä puutteita ohjeessa oli, kuten se, kuinka paljon joustinta neulotaan ennen kuviota, ja kuviossakin oli jotain hämminkiä, mutta valmista kuitenkin tuli. Jätin kauluksen nyörisysteemit tarkoituksella pois ja vähän matalampikin tuo kaulus on kuin ohjeessa. Sinänsä jännä malli - menee varmaan keeppinäkin pitkään, vaikka lapsi kasvaakin isommaksi.

Mukavaa viikkoa toivotellen

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Toinen pannulappu ja hopea-aralia


Nypersin tänään isoveli-langan jämistä itsellenikin tällaisen marianneraitaisen pannulapun. Ohje on siis sama kuin eilisen postauksen lapussakin.



Tänään ostin citymarketista hopea-aralioihin kuuluvan Polyscias filicifolian. Sen kummenpaa suomenkielistä nimeä tällä ei taida ollakaan. Mä näin sen kasvin jo mielessäni työhuoneessa, joten mukaanhan se lähti.



Tiedä sitten, mihin minä nämä kaikki kukkaseni tungen, jos alkavat kovinkin isoiksi kasvamaan. Tälläkin tuo puurunko lupaa, että iso siitä tulee, vaikka vielä onkin pieni (n. 35 cm)... No, se on sen ajan murhe ja eihän sitä koskaan tiedä, kuinka monta kasvia sitä onnistuu saamaan roskapönttökuntoon ennen sitä.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Virkattu pannulappu


Käväisimme anoppilassa tänään. Kyläilyn lomassa ehdin pyöräyttää anopille uuden pannulapun ohjeella, jonka olin joskus netistä löytänyt ja hänellekin tuonut. Ihan kiva lapun ohje olikin. Tuollaisia voisi itsellekin tekaista. Kuvan laatu ei ole ihan parhaimmasta päästä, kun kännykällä kuvasin, mutta eiköhän tuosta jotain selvää saa.



Ohje lappuun löytyy täältä.

Kotiin palattuamme "Andy" -kärsimyskukka tervehti muuten kahdella avautuneella kukalla ja lisää on vielä tulossakin...

lauantai 10. lokakuuta 2009

Kärsimyskukka, Passiflora


Nyt se aukaisi kukkansa paremmin - kärsimyskukkani "Andy".



Sen kukka saa minut hiljaiseksi, juhlalliseksi, aivan sanattomaksi. Se symbolisoi minulle hyvin tärkeää asiaa - Jeesusta syntien sovittajana ristinpuulla.

En ole tietenkään ensimmäinen, joka huomaa tässä kukassa Kristuksen kärsimyshistoriaan liittyviä symboleja. Lähetyssaarnaajat löysivät kärsimyskukan Etelä-Amerikasta 1500-luvulla ja antoivat sille nimen, jonka se on saanutkin pitää halki vuosisatojen. Tässä vähän listaa niistä symboleista, jotka he mm. kukassa/kasvissa näkivät:

- emissä on kolme luottia, jotka symboloivat niitä kolmea naulaa, joilla Jeesus naulattiin ristille (tästä kuvan kukasta valitettavasti yksi luotti puuttuu, mutta kolme niitä normaalisti on myös tässä lajikkeessa)

- viisi hedettä symboloivat sotilaiden vasaroita

- kukan terälehtiä on kymmenen, joten ne symboloivat opetuslapsia (poislukien Juudas Iskariot ja Pietari, joka kielsi Jeesuksen)

- lisäteriön liuskat symboloivat orjantappurakruunua

- lisäksi kasvissa on kärhiä, jotka symboloivat piinavälineitä, joilla Jeesusta ruoskittiin.

Itsellä tulee myös muita ajatuksia tuosta kukasta, mutta tässä nyt niitä, mitä tavallisimmin kärsimyskukasta löydetään. Kiireellä otin kuvan, koska kukat ovat aika lyhytaikaisia. Varmasti siis iltaan mennessä nuo kaikki osat oikenesivat paremmin, mutta silloin ei olisi enää valoa niin hyvin, että saisin terävän kuvan otetuksi ja huomenna tämän kukan kuvaaminen olisi myöhäistä.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Rapu on kaveri ei sapuska

Kuten jo otsikko ilmaisee, omistan tämän postauksen siniravuilleni Mantalle ja Ukolle. Nämä ovat lyhyen tuttavuuden perusteella osoittautuneet mitä veikeämmiksi tapauksiksi. Nyt, kun molemmat ovat jo kotiutuneet altaaseeni, niin ne liikuskelevat rohkeasti esillä myös päiväsaikaan ja ruokapalat katoavat suihin reippaalla tahdilla. Niin ne ruokapalat - kun niitä pohjalle tipauttaa, niin ei kovin kauan mene, kun rapu on paikalla ja ottaa aivan kuin syliin ruoat saksien taakse (suuhan sijaitsee siellä seudulla). Rapu peruuttaa sen jälkeen hivenen syrjemmälle, jotta saisi nauttia herkkunsa kenenkään häiritsemättä. Sakset ovat hyvät työkalut sen lisäksi, että niillä voi säikäyttää liian lähelle tulevat kalat kauemmaksi. Usein näkee, kuinka rapu siirtelee saksillaan pieniä kiviä ja toisaalta työntää niillä lanan tavoin soraa ja hiekkaa - eihän sitä tiedä, vaikka jotain herkkuja löytyisi vielä lisää. Nämä epelit ovatkin melkoisia suursyömäreitä ja kasvuvauhtikin on ollut sen mukainen.

Tässä kuvassa Manta, jonka kuva oli tuolla aiemmin pussin läpi kuvattuna.



Meille tullessaan Manta oli ehkä n. 6 cm pitkä (ilman saksia) ja nyt neitokaisella on kokoa ainakin 7 cm, joten aika iso tyttö se jo on, mutta kasvaa vieläkin.

Tässä kuvassa on Ukko.



Ukko on vielä pieni poika. Kokoa sillä on ilman saksia n. 5 cm.

Molemmat ovat vaihtaneet meillä jo ainakin kerran kuorta. Mantan epäilen vaihtaneen sen jo toisenkin kerran. Jos kuvia tarkkaan katsoo, voi huomata, että molemmat ovat menettäneet yhden jalan. Ukolta se puuttui jo meille tullessaan, Mantasta en ole aivan varma, kun en sellaista asiaa silloin huomannut tarkistaa, kun se meille tuli. Ravun maailma ei moisiin puutoksiin kuitenkaan kaadu. Ukon puuttuva jalka on selvästi joka päivä vähän pidempi eli ne siis kasvavat takaisin!!!

Keskenään Manta ja Ukko ovat pärjänneet hyvin. Eivät ne kylki kyljessä touhua (tuskin tämä on ravuille edes tyypillistäkään käytöstä), mutta kumpikin touhuaa omiaan toiseen sen ihmeemmin reagoimatta. Mitään kahinoita en ole nähnyt, vaikka olen niiden nähnyt lähemmäksi toisiaankin joutuneen. Tämä siis lupaa hyvää sukupuolen tunnistuksen suhteen - ainakin kaksi koirasta voivat toisensa tappaakin.

Jotain pientä moitetta, jos antaisin rapusille, niin sen punaisen lumpeen höyhentämisen voisi lopettaa. Vielä se on kohdistunut niihin jo hieman huonoksi menneisiin lehtiin, joten niistä on ollut apuakin, mutta jos se katkominen ei lopu, niin kohta ei ole enää lehtiä lumpeessa. Tiedä sitten ovatko nuo niin kuin punainen vaate härälle, kun muut kasvit ovat saaneet olla rauhassa... Hankin niille aivan varta vasten ravuille tarkoitettua ruokaakin lisää, ettei ainakaan minkään puutoksen takia tarvitsisi mun lumpeita tuhota . No, vaikka lumme menisikin, niin ravut saa kyllä jäädä - ovat nuo sinipaidat sen verran veikeitä kavereita.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Mä vaan ihan vähän neuloin...


Niska ei ole vielä kunnossa, mutta mieli tekis neuloa. Ostin lauantaina novitan pom pom -lankaa kerän (tytär sai valita värin) ja pitihän siitä huivi neitokaiselle saada, joten ihan pikkuisen piti neuloa...



Mä tein tällaisen vähän tiiviimmän version, kun lapselle sen kuitenkin tein eli malli on mun oma. Tuollaisen väsää kyllä aika nopsaan ja jumppasin niskoja neulomisen jälkeen, joten minun pieni lipsuminen toivonmukaan annettakoon minulle anteeksi.

lauantai 3. lokakuuta 2009

Valoa ja tunnelmaa syksyn pimeneviin iltoihin


Illasta on jo tosi pimeää, joten alkaa tulla nämä valaistusasiatkin ajankohtaiseksi. Isäntä valitsi meille muutenkin muutoskohteena olleeseen työhuoneeseen uuden kattovalaisimen.



Minä taas halusin tunnelmanluojaksi tupakeittiöömme muumipallon, jossa voi poltella tuikkuja. Tytär olisi halunnut Pikku-Myyn, mutta nyt äiti piti päänsä ja meille muutti Muumipeikko.



Tunnelmallisin terveisin

perjantai 2. lokakuuta 2009

Täällä taas...

Jos vähän kirjoittelisin kuulumisia. Puutumiset ovat aivan kuin vähän alkaneet lieventyä - ehkä nuo lihakset vielä saadaan vertymään. Maanantaina pääsen taas uudelleen hierottavaksi.

Siniraputyttö sai eilen uuden kumppanin, joka ainakin tänään näytti pirteältä. Toivottavasti saankin sen kotiutumaan hyvin ja odottelen edelleen niitä sinisiä pikkurapuja jossain vaiheessa tuonne altaaseeni pohjalle köpöttelemään.

Sitten se kärsimyskukka. Jokin meni kukan aukeamisessa Andyllä pieleen, kun jäi tuollaiseksi suppuiseksi sen kukan aukeaminen eli tuon parempaa kuvaa en kukasta vielä saanut, joten jätän sen nimen taustankin vielä selostamatta.



Kuukausi on vaihtunut, joten ajatelman vuoro. Otanpa esiin tällaisen, minkä olen sellaisena viisitoistakesäisenä kirjoittanut Raamatun viimeisille tyhjille sivuille.


Minä uskon aurinkoon, vaikka se ei paista.
Minä uskon rakkauteen, vaikka en tunne sitä.
Minä uskon Jumalaan, vaikka hän on vaiti.


Nykyään kyllä koen, että nuo kaksi jälkimmäistä eivät ole elämässäni enää tuossa tilassa. Jumalakaan ei ole vaiti, vaan on hyvinkin elävästi elämässäni mukana, mutta silloin nuorena nuo asiat tuntuivat hyvinkin tuollaisilta.

Mukavaa viikonloppua toivotellen