tiistai 16. maaliskuuta 2010

Hengissä täällä ollaan...


Eipä ole täällä tullut vähään aikaan mitään kirjoiteltuakaan. Reilu viikko sitten meidän perheeseen iski luultavasti noro-virus ja eipä ole paljon koneen päälle tullut vilkaistuakaan. Vieläkään ei ole vatsan toiminta palautunut normaalille tasolle, mutta eiköhän se tästä - pikkuhiljaa.

Kukkasia yms. on tän tauon aikana tullut laitettua kasvamaan ja kasvua näkyykin jo, joten postausta niistä on tulossa jossain vaiheessa.

Käsitöissä mulla on parikin juttua tekeillä ja yksien vauvansukkien kuva odottaa kamerassa näille sivuille pääsyä, mutta sitä en nyt ihan tähän postaukseen pysty laittamaan, kun kamera on eri paikassa kuin minä.

Aurinkoista kevätpäivää teille kaikille!

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Konttineuleiset vauvantossut ja ohje


Jälleen tein yhdet konttineuleiset vauvantossut. Tällä kertaa päätin myös julkaista ohjeen näihin. Ohjeen siis kehitin valmiiden tossujen pohjalta. Tyttäreni sai ne siis vauvana lahjaksi. Ihan identtisiä en niistä tehnyt. Alkuperäiset olivat neliskanttisemmat ja pohja oli neulottu erisuuntaisesti, mutta tässä siis ohje näihin mun versioihin.


Konttineuleiset vauvantossut

Lanka: esim. wool tai bambino.

Varsi: Luo valkoisella 4 silmukkaa. Neulo 6 kerrosta sileää oikeaa (oikealla oikein, nurjalla nurin) tasona, aloittaen nurjalla kerroksella. *Luo jatkoksi 4 s. Neulo 1. krs 4 s nurin (käännä), 4 s oikein (käännä). Neulo näin yht. 6 krs.* Toista *-* vielä 6 kertaa = 8 neliötä.

Jaa silmukat neljälle puikolle ja aloita neulominen toisella värillä (ohjeessa vihreä kuvan mukaisesti)

1. Kerää ensimmäiseksi tehdyn neliön oikeasta reunasta 4 s (ilman lankaa) ja aloita neulominen nurjalta puolelta. Neulo äsken poimituista 4:stä silmukasta 3 n ja neulo 4. silmukka ja viimeksi neulotun valkoisen neliön viimeinen silmukka nurin yhteen. Käännä. Nosta 1. s oikein neulomatta ja neulo 3 o. Käännä. Neulo 3 s n ja 4. s ja valkoisen neliön 1 s nurin yhteen. Käännä. Jatka samoin, kunnes valkoisen neliön kaikki 4 s loppuu. Tee seuraavat neliön samoin. Yhteensä 8 vihreää neliötä.

2. Kerää oikealla puolella vihreän neliön vasemmasta reunasta 4 s (ilman lankaa). Neulo oikealla puolella valkoisella 3 o ja 4. s ja vihreän neliön silmukka oikein yhteen. Käännä. Nosta 1. s neulomatta 3 n. Käännä. Jatka samoin = 8 valkoista neliötä.

Toista 1. ja 2. vielä kerran = 5 neliökerrosta. (Itse en ole tähän mennessä katkaissut lankaa kertaakaan, mutta nyt kannattaa vihreä lanka katkaista)

Nyt neulotaan valkoisella langalla suljettuna neuleena pääliosaan asti.

Poimi joka neliön sivusta 2 silmukkaa = 48 s. Neulo sileää 3 krs.

Nauhakuja: *2 o yhteen, langankierto*. Toista *-* koko kerroksen ajan.

Neulo sileää 4 krs.

Pääliosa: Neulo tasona 13 silmukalla.
Neulo vihreällä 1 krs o (oikealla puolella). Käännä. Neulo sileää nurjaa (oikealla nurin, nurjalla oikein) 4 krs. Neulo 4 krs sileää oikeaa valkoisella langalla (älä katkaise lankaa, vaan aloita aina neulominen siitä reunasta, johon lanka viimeksi jäi eli nyt oikeasta reunasta)

Vihreällä: Neulo 1 krs n (1. kerros on nurjalla) ja 4 krs sileää nurjaa

Valkoisella: Neulo 4 krs sileää oikeaa

Vihreällä: Neulo 1 krs oikein (oikealla) ja 4 krs sileää nurjaa.

Sivuosa: Suljettuna neuleena, ensin valkoisella langalla. Ota kaikki silmukat mukaan + poimi 11 s pääliosan molemmista reunoista = 70 s.

Neulo valkoisella 4 krs sileää oikeaa

Vihreällä: 1 krs oikein, 4 krs nurin

Valkoisella: Neulo 4 krs sileää oikeaa

Vihreällä: Neulo 1 krs oikein ja 4 krs nurin.

Pohja: Loput neulotaan vihreällä. Jaa viimeistään nyt silmukat niin, että sivuilla on 22 s ja "päädyissä" 13 s. Aloita neulominen varpaista (lanka jäi viimeksi sinne). Neulo sileää oikeaa edestakaisneuleena 13 silmukalla. Joka kerroksen lopussa neulotaan yhteen viimeinen silmukka yhden sivusilmukan kanssa, mutta joka 4. kerros kahden sivusilmukan kanssa. Kerroksen ensimmäinen silmukka nostetaan neulomatta. Neulo ohjeen mukaan näin, kunnes sivusilmukat loppuvat.

Käännä loput 2x13s puikkojen kanssa nurjalle ja päättele nurjalta samanaikaisesti (=2 o yhteen, 2 o yhteen, yliveto näillä, *2 o yhteen, yliveto*. Toista *-*, kunnes silmukat on päätelty)

Lisää tossuihin nauha tai nyöri (tupsuilla tai ilman).

Tietenkin ohje on vapaasti teidän käytössänne, mutta kiva olisi kuulla, jos joku pieni näillä ohjeilla toteutetut tossukat jalkaansa saa.

Työniloa!

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Edelleen kevättä rinnassa...


Tuntuu olevan kevättä rinnassa tomaateillakin. Eipä ole pitkä aika, kun laitettiin tyttären kanssa tomaatinsiemeniä kasvamaan ja nyt jokainen siemen on jo itänyt.


Lajikkeena on siis Tumbling Tom Red ja tarkoitus olis laittaa yks amppeli esille rapuille sen miljoonakello-amppelin kanssa. Jos nuo kaikki kymmennen lähtee hyvään kasvuun, lahjoitan noita taimia eteenpäinkin...

Enpä sitten malttanut lopettaa vielä kesäkukkien hankintaani. Kokeilen kasvattaa sellaista erikoisuutta kuin suklaakosmos. Sen upeat syvän tummanpunaiset kukat tuoksuvat kuulema suklaalle. täältä löytyy kuva ja vähän tietoa

Toinen tilaukseni kohde on päivänsini "Heavenly blue". Viime kesänä äidin kanssa niitä ihasteltiin tuolla vanhalla kotipaikkakunnallani ja nyt laitan niitä meille siemenestä kasvamaan. Kukkien väri on upean taivaansininen ja kukat on isoja, yli 10 cm. täältä voit käydä kurkkimassa

Siunattua sunnuntaipäivää!

torstai 25. helmikuuta 2010

Kevättä rinnassa


Kyllä tuntuu, että kevättä ja kesää oikein tässä alkaa odotella, kun KodinKukat esite tuli postitse. Tänään sitten jo jätin tilauksenkin. Tänä kesänä rapuille on tulossa jälleen kolmivärinen amppeli, mutta tällä kertaa tilasin miljoonakelloa ja lisäksi tilasin daturaa.


Samainen lila-valkoinen datura oli mulla viisi vuotta sitten (siitä löysin nämä kuvatkin arkistoistani), mutta sitä en kyllä muista, mihin se silloin kuoli. Olisinko vaan hävittänyt tilanpuutteen vuoksi, kun silloin tytärkin oli tuloillaan...


Tässä vielä siis kokokuva - kukat oli melkein yhtä korkeita kuin koko kasvi...

torstai 18. helmikuuta 2010

Pipo


Miehen piti saada pipo. Itse hän toi mulle kirkkaanpunaista lankaa (TeeTee Poppari) ja sanoi, että "tee pipo". Pipo on jo valmis, (tein sen hänen synttäripäivänään) itse hän sitten sitä pesi ja vei sen johonkin. Kuvaa ei siis ole esittää, mutta sellaista sileää neuletta se oli, pienellä joustimella alareunassa. Että sellaista täällä...

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Hyvää ystävänpäivää!



Ystävyyden siivin lentää enkelin tuoksu.
Siivet suojallaan kukittavat ilon ja lohdun.

Ystävyyden siivin kulkee matkansa kevyemmin,
niin nähden ja kuullen myös toiveikkuuden.

Ystävyyden siivin löytää yhä uudelleen
polun sydämeen ja huomiseen.

Ystävyyden siivin lennän vuorostani tänään luoksesi.
Kiitän sinusta, toivon valoa ja iloa jokaiseen päivääsi.


Hyvää ystävänpäivää kaikille blogissani piipahtaville!

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Pyramid -chili ja muita kasvijuttuja

Pikkuchilini on selviytynyt talvesta ja kasvanutkin kivasti.


Kaikilla huonekasveillani ei mene ihan näin hyvin. Toinen kärsimyskukka ei nähtävästi talvesta selvinnyt, mutta se toinen, joka esitteli kukkiaankin syksyllä, voi ihan hyvin (nuppujakin löytyy taas ja uutta kasvua on jo tullut). Vaaleanpunainen kiinanruusu sai punkit riesakseen ja mitään vihreää ei enää ole nähtävissä, mutta vaaleankeltainen ei ole tiputtanut varmaan yhtään lehteä koko talvena. Jännitän kovasti myös pienen kiinanruusun siementaimen puolesta, joka ei näytä tällä hetkellä siltä, että olisi kovin hyvässä voinnissa. Toivottavasti kuitenkin selviäisi tästä koettelemuksesta...

Auringonpaisteista päivää toivotellen