torstai 4. elokuuta 2011
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
Hihallinen poncho
Jos ei ollut kiinanruusussa persikansävyä, niin tässäpä sitä on siitäkin edestä.
Ihanan pehmeä softy-lanka taipui ponchoksi novitan ohjeen mukaan (kevät 2011, malli 57).
Tähän on kiva kääriytyä, jos sattuu vilu yllättämään :)
Jostain syystä vielä se pääsi kaappiin ;)

Kiinanruusu nro 5
Luultavasti kesän viimeinen Vaasan reissu on nyt tehty.
Siellä tulee aina pyörähdettyä myös plantagenissa, vaikkei mitään tiettyä juttua olisikaan mielessä.
Eilenkin ajattelin, että en ostaisi mitään kasvia, mutta oranssi kerrottu kiinanruusu vei voiton.
Täytyy kyllä todeta, että se on sellainen, mikä on ollut jo pitkään ajatuksissa siellä "vielä joskus" -osastolla.

Kuva ei tee oikeutta tällekään kukalle.
Väri on voimakas oranssi. Ei siis sellainen persikkainen.
Purkissa luki Luna, mutta tiedä sitten, mitä se tarkoittaa, koska netistä en ainakaan sen nimistä kiinanruusua löytänyt.
Ei sillä kyllä ole mitään väliäkään, koska kukat ovat hienot :)
Tämä on siis otsikon mukaisesti minun viides kiinanruusuni.
Olen lahjoittanut osan aiempien vuosien kiinareista läheisille, jolta oma kiinanruusu on puuttunut ja valitettavasti osa on minulta kuollut talven aikana.
Itselläni on siis tämän oranssin lisäksi ne hollannista tilatut
High Voltage (vaaleanpunainen).
Heaven Scent (kirkas keltainen, joko yksinkertainen tai kerrottu (vaihtelee kasvin omien "ajatusten" mukaan...))
ja kaksi vielä kukkimatonta "vauvaa"
El Capitolio (erikoisen mallinen punainen kukka) ja
nimetön voimakas pinkki (suuri kukka, joko yksinkertainen tai puolikerrannainen (vaihtelee tälläkin lajikkeella)).

Jollakin oli myös oranssi kiinanruusu, jolla tuo kukkien muoto vaihtelee yksinkertaisesta kerrannaiseen, joten saa nähdä, mitä tämä uusi tulokas tulevaisuudessa esittää.
Toisaalta on todella mielenkiintoista, kun kukkien muoto vaihtelee.
Itse ainakin odotan aina kovasti keltaisen hollantilaisen kukintaa.
On jännää katsoa, mitä sieltä nupusta tällä kertaa paljastuu ;)

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011
Luna Pink Swirl ja sen toinen kukka
lauantai 23. heinäkuuta 2011
Vaahtera-aulio kukkii vihdoin :)
Keväällä hankkimani vaahtera-aulio on mököttänyt pitkän aikaa.
Sen nuput putoilivat ja välillä lehdetkin ja mietin jo, että kuinkahan tuon käy.
Ne kaksi muuta alkua, jotka annoin lahjaksi eteenpäin, olivat molemmat jo kuolleet.
Ajattelin, että käyköhän omanikin samoin...
Nyt kuitenkin näyttää siltä, että alkaa muutosstressit helpottaa ja vaahtera-aulioni pääsi nyt kukinnan vauhtiin.

Aluksi kukka vaikutti aika kellomaiselta ja vähän ujoltakin.
Mutta kuinka ollakaan, hetken päästä se oli rävähtänyt oikein "yliauki".
Tällä hetkellä se on palautunut hivenen takaisin tuohon ujompaan suuntaan eli ei näytä aivan helikopterilta :)

Kaunis on tuo kukka katsella myös alapuolelta.
Nyt nuppuja olis tuossa paljon, kunhan se nyt vain jaksais niitä aukoakin.
perjantai 22. heinäkuuta 2011
Lisää ruukussa kukkivia
Pelargonia ei ole ollut minun lempikukkiani, mutta kieltämättä tämä Appleblossom Rosebud on sellainen, joka sai minulla aikaan jonkinlaisen mielenmuutoksen.
Tämän yritän säilyttää mahdollisimman pitkään.
Sille on jo paikkakin varattuna saunanlauteiden alta ensi talveksi ;)

Appleblossom Rosebud on vanha ruusunnuppupelargoni–laji.
Sitä on kasvatettu jo vuodesta 1870.
Se voi aikaaottaen kasvaa hyvinkin kookkaaksi.
Sillä on tiheään kerrotut, valkovoittoiset kukat, vaaleanpunaisella reunuksella, jonka sävy on sitä voimakkaampi, mitä aurinkoisemmalla paikalla kukka kasvaa.
Minulla tämä on aurinkoisella paikalla, joten tuo kukkien reunan väri on hyvin voimakas.

Tänä aamuna sain huomata myös jättihibiskukseni (Luna pink swirl) päässeen kukintavaiheeseen.
Keväällä ajattelin, että kasvattaisin sitä sisällä, mutta se pyrki niin voimakkaasti koko ajan valoa kohti, että näin parhaaksi viedä sen ulos.
Siellä se ei kuitenkaan talvehdi, joten täytyy miettiä, onko senkin paikka ensi talvena siellä lauteiden alla...

Sitten vielä pari kuvaa koristeportulakoista.
Niiden kauniita kukkia aukeaa nyt uusia joka päivä.

Tuota koristeportulakkaa suosittelen lämpimästi oikein paahteisille paikoille.
Sitä on aika helppo kasvattaa itse siemenestä, kunhan ei kastele hentoisia alkuja liian voimakkaasti.

Mukavaa loppuviikkoa toivotellen
torstai 21. heinäkuuta 2011
Omia kasvatteja ruukuissa
Kevään mittaan kertoilinkin, että kokeilin siemenestä kasvatella mm. kukkia.
On ihanaa, kun omat kylvökset kasvavat ja alkavat kukkia :)Viime yönä ihastelin valkoista daturaa.
Ja onhan se kaunis päivälläkin ;) ja tuoksuu hyvälle.
Koristeportulakatkin ovat kukkineet kivasti jo jonkin aikaa.
Juurakosta kasvattamani valkoinen daaliakin kukkii.
Se näyttää olevan erilaisten ötököiden suosikki.

Iloa päivääsi toivoen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)