keskiviikko 24. elokuuta 2011

Toinen keltainen kukkija

Pasuunakukan kukka pysyi keltaisena ja nyt niitä on auennut toinenkin.
Tykkään, vaikkei se olekaan vaaleanpunainen :)

Tässä kuvassa ei ole enää pasuunakukka, vaan datura eli hulluruoho.
Sitä on minulla kerrottua keltaistakin (valkoisen lisäksi), mutta se tosiaan vasta nyt alkoi kukkia.


Vielä olis vielä yksi datura tuolla rapuilla, joka ei ole vielä esitellyt kukkiansa...
Sen pitäisi olla lilavalkoinen.

Tänään muuten jouduin toteamaan, että kyllä kastelukannukin voi olla kaunis.
Palaan kannuasiaan myöhemmin ;)

tiistai 23. elokuuta 2011

Pasuunakukka osa 3

Nyt tämä meni tosi mielenkiintoiseksi.
Kukan muoto on päässyt nyt oikein kukoistukseensa, joten ehkä se värihomma varmistuu vasta myöhemmin.
Mutta näyttäis, ettei enää ole niin keltainen kuin päivällä.


Tuo kukka on kyllä valtavan kaunismuotoinen ja tuoksuu huumaavalta
(sisälle en tuota haluaisi kukkimaan, koska tuoksu on voimakas, vaikka hyväntuoksuinen onkin).

Kesän kasvatustyö on palkittu :)
Daturatkin on kyllä ihania, mutta tuo tuoksu on tässä vielä monta kertaa parempi, kukka on isompi ja kestää kauemmin.

Pasuuna on minulla puolivarjossa, autokatoksen seinustalla.
Vettä olen antanut säännöllisesti, ettei ole päässyt kuivumaan ja lannoitetta on saanut joka kasteluvedessä.
Karsin välillä lehtiä ja näytti siltä, että sen vaikutuksesta alkoi tehdä nuppuja.

Pasuunakukan kukka osa 2

Jaahas.

Ei vieläkään näytä vaaleanpunaiselta.


Nyt alan jo epäillä, ettei tämä olekaan vaaleanpunainen, vaan olen saanut "vääränvärisen" kapulan.
Henkilö, jolta sain kapulan kyllä antoi minulle kaksi pätkää, joten voi olla, että sain molempia hänen kasvattamiaan värejä.
Ajattelin vain silloin, että molemmat kapulat ovat vaaleanpunaisesta.
Toinen kapula kuoli, joten sen väri jäi näkemättä...

Onhan tämäkin ihan kiva, mutta kun odotin sen olevan vaaleanpunainen...
Tuoksu on iltaisin/öisin aivan uskomattoman hyvä.

maanantai 22. elokuuta 2011

Pasuunakukka alkaa kukkimaan - vihdoin :)

No, tätä onkin jo odotettu.
Pasuunakukka alkaa avaamaan ensimmäistä kukkaansa.
Päätin kuvata sen jo tänään tänne blogiin, koska tämän nimittäin pitäisi olla vaaleanpunainen.


Vielä se ei näytä kovin vaaleanpunaiselta, mutta uskon sen edelleen sellaisen olevan.
Palaan asiaan ;)

torstai 18. elokuuta 2011

Kukkivia huonekasveja

Näin se aika vierähtää, kun töihin lähtee.
Yli viikko on kulunut siitä, kun viimeksi päivitin blogiani.
Nyt alkaa työrytmi löytyä ja hommat on saatu sen verran alkuun, että jaksaa/ehtii vähän muitakin juttuja miettiä.
Toisaalta on ollut ihan kivaakin töissä, kun on hienot remontoidut tilat ja uutta tekniikkaa käytössä :)
Mutta se työhommista...

Kuvailin äsken vähän noita tällä hetkellä kukkivia huonekasveja.
Joukossa on myös sellaisia kukkijoita, joiden kuvia blogissani ei ole aiemmin ollut.

Sain keväällä chiritan taimen ja nyt se on kukassa.
Lehti on kuin saintpauliassa, mutta kukka vähän kuin minikokoinen soilikki.



Ehdottomasti tämän kesän ahkerin kukkija meillä on ollut sinikohtalonköynnös.



Chiritan kanssa samaan aikaan sain pistokkaita tällaisesta kasvista.

Kyseessä on onnenkävyn keltavihreä muunnos (suojuslehdet).
Varsinaiset kukat ovat tuollaisia violetteja.

Viimeisenä kukkii maljaköynnös - nyt siis sisälle tuotuna.

En pitänyt sitä hallanvaaraan asti ulkona ja halusin sen tottuvan sisäilmaan hyvissä ajoin ennen talvea.


Mukavaa loppuviikkoa Sinulle!

maanantai 8. elokuuta 2011

Hibiscus El Capitolio

Viimeisen lomapäivän suuria iloja.
Huhtikuussa hankittu pieni, juureton, El Capitolion pistokas on päässyt tähän vaiheeseen.


Varmaan aukeaa vielä vähän tuostakin tuo keskiosa, mutta malttamattomana olen räpsinyt siitä jo monta kuvaa :)

torstai 4. elokuuta 2011

Näpertelyä

Eilen innostuin katselemaan origamimalleja YouTubesta ja päädyin näpertämään kawasaki-ruusuja.


Ensimmäiseen ruusuun tuhraantuikin useampi tovi, varsinkin kun tuo keltainen paperi oli vähän turhan pieni.

Pitääköhän seuraavaksi kokeilla liljojen taittelua ;)