lauantai 10. lokakuuta 2009

Kärsimyskukka, Passiflora


Nyt se aukaisi kukkansa paremmin - kärsimyskukkani "Andy".



Sen kukka saa minut hiljaiseksi, juhlalliseksi, aivan sanattomaksi. Se symbolisoi minulle hyvin tärkeää asiaa - Jeesusta syntien sovittajana ristinpuulla.

En ole tietenkään ensimmäinen, joka huomaa tässä kukassa Kristuksen kärsimyshistoriaan liittyviä symboleja. Lähetyssaarnaajat löysivät kärsimyskukan Etelä-Amerikasta 1500-luvulla ja antoivat sille nimen, jonka se on saanutkin pitää halki vuosisatojen. Tässä vähän listaa niistä symboleista, jotka he mm. kukassa/kasvissa näkivät:

- emissä on kolme luottia, jotka symboloivat niitä kolmea naulaa, joilla Jeesus naulattiin ristille (tästä kuvan kukasta valitettavasti yksi luotti puuttuu, mutta kolme niitä normaalisti on myös tässä lajikkeessa)

- viisi hedettä symboloivat sotilaiden vasaroita

- kukan terälehtiä on kymmenen, joten ne symboloivat opetuslapsia (poislukien Juudas Iskariot ja Pietari, joka kielsi Jeesuksen)

- lisäteriön liuskat symboloivat orjantappurakruunua

- lisäksi kasvissa on kärhiä, jotka symboloivat piinavälineitä, joilla Jeesusta ruoskittiin.

Itsellä tulee myös muita ajatuksia tuosta kukasta, mutta tässä nyt niitä, mitä tavallisimmin kärsimyskukasta löydetään. Kiireellä otin kuvan, koska kukat ovat aika lyhytaikaisia. Varmasti siis iltaan mennessä nuo kaikki osat oikenesivat paremmin, mutta silloin ei olisi enää valoa niin hyvin, että saisin terävän kuvan otetuksi ja huomenna tämän kukan kuvaaminen olisi myöhäistä.

1 kommentti:

Äipän touhut kirjoitti...

Kaunis on kukka. Livenä se on varmaan vielä kauniimpi. Kukkaan liittyvä teksi oli valaiseva ja mielenkiintoinen. Siunattua ja hyvää alkavaa uutta viikkoa sinulle.