tiistai 9. helmikuuta 2010

Kellohelmainen tunika


Ihastuin uuteen seitsemänveljestä polkan sävyyn, josta oli aivan pakko saada jotain isompaa itselle. Päädyin "pitkällisen pohdinnan" tuloksena kellohelmaiseen tunikaan, jonka ohje oli kevään novita-lehdessä. Ohje löytyy myös novitan sivuilta täältä. Tänään sain sen valmiiksi ja heti vaan päälle se piti saada.



Siitä onkin muuten olevinaan jo vähän aikaa, kun olen viimeksi tehnyt jotain suurempitöistä itselle. Iso ilo uudesta neuleesta :) Työkaveri jo kiusasi, että tänä iltana jo hakemaan uusia lankoja, että pääsee taas neulomaan, mutta ei tänään - tänään lähden naisteniltaan (ja tällä kertaa en ajatellut kiertää kaupan kautta, vaikka viimeksi mä nimenomaan tämän tunikan lankojen kanssa sinne naisteniltaan meninkin...)

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Täällä ollaan taas...


Sitä on tullut pidettyä jonkinlaista paussia tämän blogin kanssa, mutta täällä ollaan taas.

Jotain vähän isotöisempää (hirveä sana, kirjoitetaankohan se edes noin) on tullut laitettua puikoille, mutta siitä sitten joskus myöhemmin, kun se valmistuu. Tässä muutamat langanlopputyöt.



Pipojen malli on kotoisin novitaklubilaisten extraideoiden joukosta. Isompi on meidän nelivuotiaalle sopiva ja pienempään sovelsin ohjetta, jotta sain siitä vauvan päähän sopivan. Beiget sukat on myös samos-langasta ja punakirjavat sukat on seitsemän veljestä-lankaa. Jos haluaa vastaavia tehdä, voi soveltaa tätä tai tätä. Silmukkamäärät langan paksuuden mukaan...

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Hello Kitty -pipo samoksesta


Novitan samos on ollut sellainen lanka, josta olen tykännyt tehdä aika montakin neuletta ja jämiä on kertynytkin nurkkiin sen mukaisesti. Perjantaina tein vauvantöppöset (kuva tulee ehkä myöhemmin...) yhden värisistä jämistä ja eilen päätin tehdä hello kitty -pipon tyttärelle. Ohje on täällä ja tein sen ohjeen silmukkamäärillä ja tulikin ihan nelivuotiaan päähän sopiva.


Laiskana kasaajana tein korvat suljettuna neuleena (2 kpl, 20 s), samoin kuin rusetin keskiosan. Tytär oli lakista innoissaan, eikä tuntunut haittaavan sekään, että kissalla on pelkän rusetin asemasta "pipokin" - johtuen ihan siitä, että puhtaanvalkoinen loppui kesken.

perjantai 15. tammikuuta 2010

Siilisukat ja pienen lakki


Tyttären toive on nyt vihdoin toteutettu. Vähän taas kesti noiden päättelyiden sekä silmien ja nenän saanti noihin sukkiin... Sain siis jo jokin aika sitten ajatuksen, joka oli se, että mitä jos tekisinkin siilisukat. Tytär sen kuullessaan teki niistä heti tilauksen... Tällaiset niistä tuli.



Sovelsin tätä ohjetta, mutta tein ne suljettuna neuleena, kun en halunnut saumaa. Vähän se vaati kikkailua, että sain sen pörrölangan toiseen reunaan, mutta onnistuinpa kuitenkin... En nyt tainnut olla kuitenkaan tällä kertaa ihan ensimmäinen, joka on soveltanut siililapasten ohjetta sukkiin. Törmäsin vähän aikaa sitten toiseenkin blogiin, jossa oli siilisukkia tehty myös.

Toinen päättelyiden puolesta tänään valmistunut tuotos on tämä lapsen lakki. Lakille sopivaa päätä ei ollut lähellä, joten kuvasin sen sitten ilman.



Lakin ohjeeseen törmäsin Villapallo-blogissa (linkki). Minä "aina tiukan käsialani" kanssa lisäsin nurjat silmukat väleihin, muuten olisin tullut tehneeksi nuken lakin... Kiva ohje tämäkin on. Kiitos Pia!

Tällaisin touhuin tällä kertaa

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Synttärisankari


Touhukas "vauvani" vietti tässä synttäreitään lähisukulaistensa kanssa. Kahvipöytään tein jälleen mariannejuustokakun, tällä kertaa piparipohjalla. Koristeluihin käytin pihlajakarkkeja. Samoja muistan omankin äitini käyttäneen minun lapsuudessa.



Tässä itse synttäreiden päätähti, jonka kuvaaminen oli sangen vaikeaa. Isoveljen avustuksella saatiin viimein hymykin irtoamaan, muuten niin iloisen kuvattavan huulilta.



Kylläpä tuo neitokainen näyttääkin isolta noissa kuvissa. Mihinkähän se mun alle kolmekiloinen vauva katosi?

Kaikkea jouluun liittyvää ei ole vielä pois kerätty. Meillä se Nuutinpäivä on se takaraja, jolloin kuusi pitää olla talosta pois.

Hyvää alkavaa viikkoa teille toivotellen

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Eläinten talvea pihapiirissä


Ihanan runsasluminen talvi. Oli viime vuonnakin lunta ja pakkasta ainakin helmikuussa, kuten tämä kuva osoittaa.



Linnut kerääntyvät jälleen pihapuihin, ihmisasumusten läheisyyteen, helppoa ruokaa löytääkseen.



Tätä polkua ei ole ihminen kävellyt. Sen ovat luonnon eläimet tehneet, kulkiessaan pihamme poikki. Ketähän kaikkia siitä on mennyt... Varmaankin ainakin fasaanit, luultavasti myös rusakot ehkä joku muukin.



Talvisin ajatuksin



Sukkasillaan blogissa on muuten arvonta.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Perinteiset pitsisukat

Niin se vuosikin on taas vaihtunut. Oikein hyvää alkanutta vuotta teille kaikille! Mitään uudenvuodenlupauksia en edes yrittänyt antaa, siinä tahtoo käydä helposti niin, että lupauksista tulee lupsautuksia... En nyt tee lupauksia edes tämän blogin suhteen. Aika näyttää, mitä tänne tulee laitettua tämän vuoden aikana...

Puikoilta valmistui aamutuimaan perinteiset pitsisukat samasta langasta kuin nuo pidemmätkin (ja vieläkin sitä lankaa vähän jäi jäljelle). Samantien sain uuden sukkaidean ja heti tilauksenkin niistä tyttäreltä, mutta katsotaan, mitä niistä tulee... Tällä kertaa voisin julkaista sukkakuvan lisäksi myös tuon ohjeen noiden pitsisukkien kuvioon.



Perinteiset pitsisukat

Koko: 38, 48s
Puikot: 4 (tiukkakäsialaisen valinta)

Pitsineule (23s):
1. krs: 5n, 6o, lk, 1o, lk, 6o, 5n
2. krs: 4n, 2s o yhteen, 5o, lk, 3o, lk, 5o, ylivetokavennus, 4n
3. krs: 3n, 2s o yhteen, 5o, lk, 5o, lk, 5o, ylivetokavennus, 3n
4. krs: 2n, 2s o yhteen, 5o, lk, 7o, lk, 5o, ylivetokavennus, 2n
5. krs: 1n, 2s o yhteen, 5o, lk, 9o, lk, 5o, ylivetokavennus, 1n
6. krs: 2s o yhteen, 21o, ylivetokavennus

Toista kerroksia 1 - 6

Joustinneule: 1 kiertäen o, 1n
Kantapää: Esim. tiimalasi 23s



Tekemisen iloa Kaikille lukijoilleni vuodelle 2010!