sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Hopeinen tähti ja kuusijuttuja


Haaveilin paperitähden toteuttamisesta hopea- tai kultapaperista. Löysin myyjän avustuksella eilen tiimarista etsimäni paperit ja tein kotipuoleeni reissun päällä kultaisen tähden. Sen liimaaminen osoittautui kinkkiseksi hommaksi, kun liimalla liukas paksuhko paperi ei meinannut millään pysyä kasassa. Kotiin päästyäni tein hopeisen tähden, mutta liimaa en käyttänyt, vaan hoidin homman kaksipuoleisella teipillä. Sillä tähti pysyikin hyvin kasassa, mutta teippien leikkaaminen oli aika tarkkaa puuhaa. Tässä lopputulos:



Eilen kotiimme hankittiin myös joulukuusi. Kovin alastomalta se vielä näyttää, kun koristeet sen oksilta puuttuvat.



Lapsille kuusen tuonti sisälle tuntui olevan taas tosi jännää. Pienempi lapsista kertoi innokkaana, että "tässä on meidän joulukuusi. Sen nimi on mänty."

Isompi lapsistakin puki ajatuksiaan sanoiksi: "tuleeko tästä taas niitä hakaneuloja lattialle?"

Siunattua 3. adventtia toivotellen

2 kommenttia:

PikkuBertta kirjoitti...

Ihana tähti.Taidolla tehty.

Kaunista 3.adventtia:)

Äipän touhut kirjoitti...

Kaunis tuo hopeinen koriste. Ihania nuo lastesi jutut. Kun omat tyttäret olivat pieniä, niin joulun odotus oli jännempää, nyt se ei ole niin jännää. Siunattua 3. Adventtia sinulle ja perheellesi.
ps. kuusi on muuten kaunis jasopusuhtainen minun silmissäni.