torstai 30. heinäkuuta 2009

Kameran kanssa puutarhaa tutkimassa


Kävin taas vähän kuvailemassa puutarhassa.

Hyvältä tuoksuva romanze-ruusu kukkii. Tähän ihastuin muutama vuosi sitten jossain puutarhalehdessä sen nähtyäni. On muuten ainut jaloruusu, joka on mulla maahan istutettuna.



Saman kasvin kukka jo isoksi auenneena...



Lisää samantyyppistä punaista löytyy tienvierusaidasta, jossa on rusopajuangervoja.



Tarha-alpit kukkivat myös...



...samoin kuunliljat.




Suklaakirsikat alkavat näyttää jo lupaavilta...



...mutta tämä kääpiöomenapuun (pirja tai punakaneli) ensimmäinen ja ainut omena odottaa vielä väriä poskiinsa.



Mukavaa loppuviikkoa toivotellen

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Se kasvaa sittenkin...


Viime päivinä olen saanut viettää aikaani rakkaiden ystävien seurassa, joten pidin myös postailusta "pienen tauon".

Lauantaina näin yllättävän näyn - jo homehtuneeksi luulemani chili oli itänyt!!! En mä olekaan siis aivan toivoton siemenestäidättäjä. Siinä se chili nyt on tuossa kuvassa turveruukussa...



Kuvaan pääsivät myös, tämän muutaman päivän tauon aikana, saamani/hankkimani vanhatpojat. Toinen niistä kukkii vaaleanpunaisin ja toinen valkoisin kukin (jos kukkii...). Löysin varastosta tuon kääpiösuojaruukun (mikähän se niistä kääpiöistä muuten on Lystikäskö?) ja se vaaleanpunainen vanhapoika pääsi siihen.

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Vauvantossut


Ne on nyt valmiit. Tällaisia vastaavia esittelin jo tuolla ihan ensimmäisten postauksen joukossa, mutta kerronpa taas jotakin näistä. Sain siis silloin reilu kolme vuotta edesmenneeltä isotädiltä tyttärelleni tossut. Hän oli ostanut ne valmiina, joten näiden ohjetta en ole koskaan saanut/löytänyt mistään. Ohje on siis valmiita tossuja tarkastelemalla aikaansaatu. Täysin identtinenkään se ei ole: tossuni ovat alkuperäisiä kapeammat ja pidemmät ja tossujen pohjan ohjeen keksin itse, koska halusin toteuttaa sen varpaiden suuntaisesti, enkä poikittain, kuten alkuperäisissä tossuissa oli. No, perusidea kuitenkin on muiden keksimä...



Tossujen lankana käytin novitan bambinoa. Tupsuja en taaskaan tehnyt - eipä lahjansaajan kissojakaan vauvan jaloissa heiluvat tupsut pääse kiinnostamaan.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Lisää kukkia...

Alkoipa se kiinanruusukin vihdoin kukkimaan keväällisen kynimisen jälkeen. Raskas on kukka, kun aivan oksa sen painosta taipuu, mutta sitkeästi kasvi näkyy kukastaan kiinni pitävän. Aika näyttää, kuinka monen kukan aukaisuun kiinanruusullani voimat tällä kertaa riittää. Silloin, kun sen voimat loppuu, alkaa nuputkin putoilla. Kuivumaankaan ei kukinnan aikana parane liikaa päästää...



On muuten tosi hankala väri kameralle tuo punainen - olevinaan koskaan ei saa täysin sen väristä kuin alkuperäinen kohde on... Nytkin mun mielestä tuo kukka on oikeasti vielä syvemmän punainen.

Kaunista viikonloppua toivotellen

torstai 23. heinäkuuta 2009

Mä arvasin, että tässä käy näin...


Niin se siemenestä kasvattaminen. Se on niin vaikeaa. Aamulla kävin taas katsomassa chilikokeiluani ja nyt se sitten oli jo pinnastaan homeessa - enkä mä ole edes kastellut kuin silloin, kun kylvin sen siemenen ja joka päivä olen avannut kannen ja päästänyt ilmaa "kasvihuoneeseen". No, en sitä nyt vielä roskiin nakannut, mutta epäilys kasvun suhteen on hiipinyt jo mieleen...

Tänään laitoin myös toisen chilin "itämään". Sain nimittäin ne Inca Red Drop" -siemenet. Vielä en ole siis viljelyiden suhteen luovuttanut.

Jotain muutakin positiivista: sinikohtalonköynnoksen pistokkaassa on havaittavissa kasvua. Mulla onkin jo pari suunnitelmaa senkin varalle. Ensinnäkin löysin netistä kuvan, jossa ko. kasvi oli muotoiltu runkopuuksi. Hmm, ihan varteenotettava vaihtoehto. Toinen, mikä on tullut mieleen ja jos alkaa kovinkin voimakkaaseen kasvuun olis tehdä siitä ikkunaverhon korvike. Aion nimittäin pitää sitä tuossa työhuoneen pöydällä ja sen paikka on sopivasti ikkunan lähellä. Mikäli kasvi alkaa kovasti kasvamaan pituutta, niin voisin ohjata sen tuonne verhotangon päälle roikkumaan. Tämä olis kyllä hyvinkin houkutteleva vaihtoehto. Mä tykkään noista köynnöksistä just ton takia - vaihtoehtoja kasvin käyttöön on tosi monta... No, ajatelkaapa vertailun vuoksi vaikka viirivehkaa - se on aina samanmuotoinen. Ihan kiva kasvi sekin ei siinä mitään, mutta sen muotoiluja on ihan turha suunnitella.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Ihastuneen huokailuja


Niin se puhelu oli kukkakaupasta. Silloin, kun ensi kerran elämässäni tämän kuun kahdeksantena päivänä näin valokuvasta sinikohtalonköynnöksen tai -pensaan kukan - se oli "rakkautta ensi silmäyksellä". Heti seuraavana päivänä soitin pariin kukkakauppaan ja tässä yhdessä liikkeessä myös siiten viimeksi kävinkin. Kahdesta muusta tuli vastaus, "ettei saa tai että yritä ensi äitienpäivänä uudestaan", joten luovuin jo toivostakin. Tästä viimeisestä, jossa kävin, luvattiin soitella ja selvittää asiaa, mutta enpä siihen kovin suuria toiveita asettanut, kun muutkin epäonnistuivat kasvin hankinnassa (tai näin mulle ainakin sanottiin). Sieltä mulle ei aiemmin ilmoitettu mitään, ennenkuin tänään sitten soittivat, että täällä niitä nyt olis. Yllätyin kyllä suuresti, mutta jo hankitusta pistokkaasta huolimatta, kävin hakemassa kasvini kotiin (jäi niitä muillekin). Mutta sitten niitä kuvia...



Suurimmat "perhoset" ovat kooltaan n. 2.5 cm ja "tuntosarvet" päälle.



Kasvi on laitettu kaarelle ja tämän nappasin yläviistosta. Sellainen huomautus, että tämän postauksen tarkoituksena ei ole laskea, kuinka monta kärpäsenraatoa on nirpun ikkunan välissä, vaan nyt katsellaan kukkia...



Vielä yksi kuva.



Voitte vaan uskoa, kuinka paljon mä olen täällä henkäillyt, ihastellut ja taas henkäillyt. Tuon kasvin kukat ovat juuri niin ihanat kuin kuvista voi päätellä.

Raitasukkaa ja lapsen suusta


Sain juuri valmiiksi yhden raitasukan niistä novitan bambu-langoista. Paria sukka saakin odottaa hetken aikaa, kun tuli tarvetta vauvantöppösille (ei itselle).



Sitten asiasta viidenteenkymmenenteen... Pojan pyörään asennettiin jokin aika sitten matkamittari. Innolla poika onkin pyöräillyt ja tänään oli tavoitteena saada sata kilometriä täyteen - puuttui vielä 13 kilometriä. Poika tuli jo lenkiltään ja isä sitä ihmetteli, että ajelitko autokatoksen luona edestakaisin, kun sait aivan tasalukeman mittariin.



Jonkin aikaa pojan juttuja kun kuunneltiin, niin ilmeni, että fiksu ja tarkka poika oli irroittanut mittarin (300 metriä ennen kotia), kun sata oli tullut täyteen. Oli siinä meillä naurussa pitelemistä...

Sain vähän aikaa sitten yllättävän puhelun. Postausta tulee varmasti lähiaikoina asian tiimoilta!!!